FIN M 93
PULSAR BALTIC 30

ETUSIVU

VENE

AJANKOHTAISTA

KILPAILUT

MIEHISTÖ

GALLERIA

YHTEISTYÖKUMPPANIT

LINKIT

YHTEYSTIEDOT

BOAT CHARTER * VENETAKSI

Ajankohtaista

Kausi 2015

Kausi 2015 paketissa

18.9 Pari päivää ennen veneen nostoa myrksy repi Trou Noirin kivikkoon poijusta. Fonzie ja Pete Helppi hilasivat veneen suojaan HSK:lle. Ensi kaudelle on HSK:lta haettu veneelle myös laituripaikkaa, jotta veneelle kulkeminen nopeutuisi. Noston jälkeen vaurioiden summaksi jäi katkennut peräsin, kölissä ja rungossa vaurioita. Korjaukset pyritään tekemään talvella Multipajan Reiska Laineen toimesta.

Syys- Lokakuun vaihteessa käytiin Kroatiassa hakemassa viikko jatkoa kesään. Tällä kertaa veneeksi valikoitiin Lipari 41 katamaraani. Hyvin toimi kyseinen valinta loma reissulla ja tilaa riitti. Kelitkin hellivät ja alkusyksyn syömä rusketus palasi iholle. Ei valittamista. Ensi vuonna uudestaan.

Vielä on meri auki

Kesä on ollut Trou Noirille moni vivahteinen. Muista kiireistä johtuen ei loppukesässä ole keritty vesille kovin runsaasti. Antin työkavereitä käytiin ajeluttamassa elokuun puolivälissä ja Trou Noir tarjosi hieman erilaisen jopa kostean kokomuksen monelle.

Suursaaressa Trou Noir tuli maaliin kolmantena n. 15min voittaja IMOCA60 jälkeen. Peli oli auki vielä loppusuoralle asti, mutta IMOCA hoiti homman kotiin paremmalla lenssikulmalla.

Åland Runt tarjosi kesän parhaita purjehdus kokemuksia. Tommi lähti kolmanneksi mukaan reissuun Antin ja Fonzien lisäksi. Ensimmäinen siirto etappi Hanko-Marienhamn taittui alle 12 tunnissa ja viimeisen 50nm keskinopeus 15 solmun luokkaa. Vesi lensi ja matka taittui, todellista multivitamiinia oli ilmassa. Itse kisassa Trou Noir voitti ensimmäisen etapin jopa liian reilulla erolla seuraavaan. Järjestäjät eivät kerenneet pystyttämään maalia ennenkuin oltiin jo perillä. Toisen ja kolmannen etapin sijoitukset olivat 2 & 3. Näin ollen Åland Runtin kokonaiskilpailu voitto Trou Noirille. Hieno tapahtuma ja mukavaa seuraa. Loistava aloitus lomakaudelle. Alla vielä pieni pätkä videota menomatkalta.

 

Kausi jo kovassa vauhdissa

Kauden alku oli taas kovan duunin takana, kun takapalkkiin talven aikana tehty korotus piti sovittaa kohdilleen kolmeen runkoon. Loppupeleissä saatiin palaset loksahtamaan paikalleen ja vene veteen. Parin testipurjehduksen jälkeen oli Emäsalon lenkin vuoro, joka on mainio pidempi testi virityksille. Tällä kertaa Antilla painoi koulukiireet joten Fonzie ja Palle ajoivat kisan kahdestaan lävitse. Luontoäiti näytti taas kaikki puolensa ja kisan aikana oli keli laidasta laitaan. Alussa mitattiin yli 18m/s tuulta ja kisan lopussa oli lähes tyventä. Heikki ajoi myös Tallinnasta osallistuakseen kisaa Sea Cart 30 veneellä, mutta teknisistä syistä eivät päässeet starttaamaan kisaan.

Tätä kirjoittaessa on Suursaari jo ovella, eli huomenna perjantaina on illalla lähtö Trou Noir starttaa klo 21:10. Suursaareen valmistauduttiin Antin ja Fonzien voimalla käymällä Tallinnassa testipurjehduksella. Kaikki näytti toimivan moitteettomasti vaikka vallitsevasta tuulesta johtuen ajettiin 2nm lukuunottamatta Styyran halssilla.

Suursaareen Antin ja Fonzien lisäksi tulee Pete Karto miehistöön. Luvassa kohtalaista länsi tuulta alustavien ennusteiden mukaan. Aika näyttää miten pitää paikkansa. Tämän vuoden kisassa nopeimman palkinnosta on kisaamassa Trou Noir:n lisäksi Sea Cart 30, IMOCA60 ja VO60 veneet ainakin. Jännä nähdä mikä on 190nm radan jälkeen lopullinen järjestys.

Trou Noirin kanssa yhteistyössä kilpailussa toimii Ravintola Laulumiehet. Joten eväistä ei Suursaari jää ainakaan kiinni.

Aurinko alkaa pikkuhiljaa lämmittämään

M/S Petit laskettiin vesille 11.4 ja on valmiina kauden 2015 kuljetuksiin. Trou Noir odottaa vielä takapalkin kiinnitystä ja muita kevään normaaleja huoltotöitä. Miehistön toiveena on päästä toki rantaan hommiin niin pian kuin mahdollista, mutta lämpötilat eivät vielä aivan riitä sivurunkojen kuitutöille.

Kesän odottelua

Näin venemessujen aikaan se alkaa taas kolkutella mielessä. Kevät ja kesä sen myötä tekee tulojaan ja vaikka talvi olikin lauha on polte vesille yhtä kova kuin aina aikaisemminkin.

Viime kesä jäi Trou Noirin osalta hieman rikkonaiseksi. Emäsalonssa haettiin veneen säätöjä ja heikon tuulen vuoksi kierrokseen meni ennätykselliset 18+ tuntia. Suursaareen ei valitettavasti kerinnyt uusi genaakkeri valmistua ja kevyessä kelissä yöllä oli tekemistä vauhdin taikomiseksi. Tällä kertaa jäi matka valitettavasti kesken kun kotkanportille palatessa osui köli johonkin tuntemattomaan ja pulpahti alakautta pois. Onneksi ei oltu ensikertalaisia paikalla ja saatiin köli takaisin veneeseen ja melkein jo jatkamaan matkaa, kun huomattiin vuoto kölilaatikossa. Kilpailu seis ja nilkuttaen kotia kohti. Vene seuraavana päivänä kuiville ja korjaustöihin. Tämän jälkeen muutamat lomapurjehdukset ja rapuseiluu sekä Emsalo Runt kauden päätteeksi. Emsalossa mukana oli Palle joka tulee myös tulevalla kaudella olemaan osa miehistöä.

Emsalo Runtissa saatiin myös uusi genaakkeri testattua viimein ja rullaus toimi nyt halutulla tavalla. Lisäksi vaikka maileja on vielä vain muutama takana antoi purje lupaavia numeroita tuulimittariin. Alemmas ja nopeammin!

Tulevalle kaudelle toinen suuri päivitys on Trou Noirin takapalkki. Talven aikan palkin päihin tehtiin 100mm korotukset jolla muutetaan sivurunkojen asentoa muutalla asteella. Tällä haetaan kevyeen ja keskituuleen parempaa asentoa sivurungoille, jonka ansiosta pitäisi veneen liukua paremmin. Innolla odottaen! Kiitokset Kamulle ja Reiskalle laatutyöstä.

-Antti, Fonzie

Kausi 2014

Kausi 2013

Kausi 2012

Kausi 2007

Antiloop-race Pohja

30.6.-1.7.2007

Veneen siirto alkoi torstai-iltana klo 19 Lauttasaaresta HSK:n retkisaareen Hasselholmiin. Siirto tapahtui Miettisen Merin ja HSK:n ratakisasta tutun Rob Brookmanin voimin kuin myös eka kisapäiväkin. Koko matka oli kryssiä, joten perillä oltiin vasta klo 6.20 aamulla. Saunomisen ja unien jälkeen joukkoon liittyi myös Flyvern miehistöineen. Hasselhomista siirryttiin koneella Pohjan lahteen, joka on kapea 205-25 asteen suuntainen Tammisaaren ylä-puolella oleva lahti.

1. startti ammuttiin Pohjan sataman lähistöltä. Ylämerkin piti olla linjan oikella puolella seitsemän metrin matalan päällä. Kryssi sujui ok. Ylämerkin alueelle saavuttuamme ei poijua kuitenkaan näkynyt. Kiikaroimalla totesimme sen olevan pari kaapelia alempana tyhjänä, kalastajien puhkaisemana, joten sen havainnointi oli lähes mahdotonta. Kiitokset kuitenkin järjestäjille ja tuomaristolle, jotka antoivat muiden opaskoirana toimineelle Trou Noirille hyvitystä loppuaikaan. Alamerkille mentäessä ajettiin vähän liian pitkälle ja jouduttiin väistämään saaren kulmaa. Shiftit olivatkin enemmän kuin osattiin odottaa. Viimeinen kryssi jo löydetylle ylämerkille sujui paremmin. Alamerkiltä maaliin tehtiin väärä seilivalinta (code 0), joka ei antanut alas tarpeeksi vauhtia ja sijoitus jäi viidenneksi.

2. starttiin rata lyhennettiin iltaohjelman alkamisen takia nakiksi. Paikan tuulet jo hiukan paremmin osaten kryssi sujui paremmin ja ylämerkkikin löytyi. Myös slöörit sujuivat ja saldoksi tuli kolmas sija.

3. startissa Enoksonin Micke korvasi Robin. Kipparikokouksessa päätettiin rata muuttaa poijun kierroksi - tuskin kalastajat niitä siirtää. Tuuli oli idästä ja tosi puuskaista. Startti code 0:lla sujui ok. Pahimmillaan oikukas tuuli meinasi muuttaa Trou Noirin sukellusveneeksi, joten päätettiin fokan ja täyden ison riittävän. Matkaa jatkettiin apparenttia koukkien puuskien jatkuessa. Ensimmäiseltä ylämerkiltä kryssi maalia kohti onnistui yhdellä vendalla. Tuulen keveneminen kalkkiviivoilla teki jännittäväksi riittääkö aika. Loppujen lopuksi lasketulla ajalla tuli parin minuutin voitto ja hienot palkinnot löysivät oikean kodin. Pakintojenjaossa kuulttin vielä niin tutut itkut mittaluvuista.

Kaiken kaikkiaan rata-alueella lontoon tuulella puuskat osuivat eri paikkoihin eri lailla, mikä teki kisassa taktikoinnin todella haasteelliseksi. Oli hienoa nähdä Wisserin kulkevan j:Hentun käsissä slöörillä tosi miehekkäästi. Samoin J. Kallion - ei mikään barnhouse vaan uusilla purjeilla varustettu - lautta kulki hienosti. Toivottavasti vauhti rohkaisee heitä lähtemään kisoihin vähän avarammillekin vesille.


Monirunkopurjehdus HSK

16.-17.6.2007

Kauden ensimmäiseen ratakisaan lähtivät voittoa tavoittelemaan Fonzie, Roope sekä ensikertalaiset Mikko ja Rob. Kisan ensimmäinen päivä käytiin kevyessä itätuulessa. Ensimmäinen startti meni ison nostimen puolittajan rissan pamahtaessa keskeltä halki ja purjeen tippuessa alas. Mikko kävi kuitenkin hakemassa nostimen alas ja seuraavaan lähtöön päästiin uudella rissalla.

Toinen ja kolmas lähtö menivät harjoitellessa manooverejä. Poijuilla mentiin monesti pitkäksi ja jiipit ja vendat olivat hitaita. Kevyt keli ei tunnetusti anna paljoa anteeksi ja kokemattomuus näkyi tuloksissa.

Miehistö oppi kuitenkin nopeasti ja toisen päivän lähtöihin lähdettiin jo eri lähtökohdista. Myös vähän reilumpi tuuli oli avomeriveneen puolella. Kaikki meni hyvin lukuunottamatta ensimmäisen lähdön pientä hassia, kun Trou Noir lähti ylimääräiselle kierrokselle. Vene kerkisi melkein ylämerkille ennen kuin Fonzie saatiin uskomaan, että nyt olisi aika ajaa linjan yli eikä yrittää varvata muita kierroksella.

Muuten kaikki meni hyvin ja loppujen lopuksi kokonaiskisan ykkössija saatiin niukasti tasapisteillä ja viimeisen lähdön vertailulla. Team Helmitaulu kiittää hyvästä kisasta kanssakilpailijoita ja järjestäjiä!


Volvo Suursaari Race

8.-10.6.2007

Ongelmat miehistön saamisesta kisaan ja treeneihin jatkuivat kalkkiviivoille asti. Enokssonin Micke ehti ajaa parit treenit ja tutustua siten veneeseen, mistä oli varmasti apua, vaikka kyseessä olikin TietoEnatorin ammattilainen. Karton Pete - vene alan yrittäjä ja Hobbie-specialisti - ilmottautui avuksi kaksi päivää ennen starttia ja näin kiireinen Miettisen Meri antoi tilaa.

Trou Noir päästettiin starttaamaan tuttuun tyyliin viimeisten joukossa, ja ohitettavia tulikin tasaisesti vastaan aina kotkan portille asti. Keli tasoittui vähän ennen porttia lähes olemattomaksi shiftien voimistuessa huomattavasti. Portista päästiin läpi kolmantena mm. Lunan perässä.

Kevyttä keliä jatkui noin kahdeksan tuntia. Saarta kiertäessä Luna lähti hakemaan reittiä ulkoa kaukaa idästä. Trou Noir valitsi sisemmän reitin, joka epäonnistui. Rantabulevardi näytti taas närhen munat ja koko helminauha näytti kulkevan hienosti ohi etelä-kautta. Loppujen lopuksi oli veneet taas siistissä nipussa saaren kärjessä.

Ulointa reittiä ajanut Luna selvisi ekana saaren ympäri takaisin porttia kohti. Trou Noir lähti palaamaan portille Lady Birdin perässä kolmantena tehden vendan aina noin 50 metriä ennen todellista tuulialuetta. Siinä showssa taktiikassa todettiin olevan vielä paljon hiomisen varaa. Kaikesta huolimatta matka jatkui kryssiä ylös tuuleen. Code 0 auki ja porttia kohti! Vauhtia krysillä oli parhaillaan 13-15kn.

Portin jälkeen alkoi kryssi Helsingin matalalle , joka oli melkomoista paukutusta pitkän aikaa. Keli keveni maalia kohti, mutta lopulta maaliin kuitenkin päästiin - taas nopeimpana veneenä jo kolmannen kerran peräkkäin!

Pete ja Micke olivat tyytyväisiä suoritukseen ja veneeseen vaikka totesivat sen olevan aika työläs pitää maksimi-vauhdissa. Hyviä vinkkejä tuli iso läjä, niinkuin ammattilaisilta voi olettaakin. Niistä yritetään iso osa toteuttaa ja parantaa vauhtia entisestään!


Emäsalon lenkki

27.5.2007

Tämän vuoden Emäsalon lenkki käytiin erittäin vaativissa olosuhteissa ja taaskin kisasta muodostui todellinen jännitysnäytelmä ainakin Trou Noirin miehistölle. Lähes vuorokauden kestävään hernerokkasumuun ja pitkin ajoin lähes olemattomaan tuuleen lähtivät Fonzien lisäksi Hanski ja Roope. Startti onnistui kohtuullisesti - paria kummallista pikku pamausta lukuunottamatta kaikki meni hyvin ja pian reilu tunti aikaisemmin kevyeen keliin lähtenyt fleetin kärki oli otettu kiinni.

Niinkuin usein, pamaukset kertoivat kuitenkin tuhoista. Äänet tulivat ison skuutista, jonka lukon kiinnikkeet olivat haljenneet. Korjaamiseen meni arviolta puolitoista tuntia, jonka aikana ei voitu muuta, kuin katsella mopojen ohittavan vasemmalta ja oikealta.

Kun lukko oli lopulta auttavassa kunnossa, oli aika lähteä takaa-ajoon. Ensimmäisen kisan kova jännitys, rutiinin puute ja pitkän seisomisen aiheuttama turhautuminen olivat kuitenkin miehistölle liikaa. Seurauksena oli huono trimmi, monta heikkoa reittivalintaa ja useita vääriä purjevalintoja. Epiö tulikin nostettua ylös ainakin kolme kertaa turhaan.

Emäsalon takana tuuli kuoli lähes kokonaan ja pitkä kapeikko piti selvitä tyynessä ja pimeässä näkyvyyden ollessa alle 100 metriä lamppujen kanssa tai ilman. Kun lopulta saatiin tuulta, koettiin useita sydäntä tykyttäviä hetkiä merimerkkien, sillantolppien, ankkuroitujen veneiden ja kulussa oleven öljytankkerien hyppiessä yhtäkkiä näkyviin keulan edessä - muutamaa sekunttia ennen törmäyshetkeä!

Tapahtumien kulkua kuvaa hyvin veneessä aamuyöllä käyty keskustelu Fonzien ja Roopen välillä:
-Meidän takana on sitten jotkut valot aika lähellä.
-Ne on öljyjalostamon valot
-Eiku noi on LÄHELLÄ
-No me ollaan aika lähellä, kato vaikka kartasta.
-hmmm.. jaaa.. TÖÖÖÖÖÖÖT, VENDA!

Loppumatka menikin sitten hyvin välin tyynessä ja välin kevyessä kelissä tsempatessa. Lopputulosta se ei kuitenkaan enää pelastanut, vaan vaikka maalissa oltiinkin virallisesti ensimmäisenä veneenä, ei tuloksen kanssa ole paljoa kehumista. Tasotusten kanssa pataan tuli oikein kunnolla. Lisäksi samalla viivalla mukaan lähteneistä Hobie Cateistä nopein oli jopa puolitoista tuntia meitä ennen maaliviivalla. ISO HATUNNOSTO HEILLE!

Paljon on opittavaa, mutta tsemppi oli hyvä ja reissusta tuli hieno kokemus!


Kauden aloitus

19.5.2007

Trou Noir on saatu vesille ja siirrettyä Laruun. Vesillelasku sujui ongelmitta Hanskin ja Tarjan avustuksella minkä jälkeen Fonzie ja Tarja lähtivät siirtämään venettä Helsinkiä kohti. Matka sujui hyvin myötätuuleen lasketellessa. Tapahtumaa syntyikin tuulen päästessä hiipimään yli kymmeneen metriin. Reivaaminen oli välttämätöntä, mutta vastatuuleen kääntäminen ei enää tullut kysymykseen. Lopulta Fonzie repikin ison reiviin myötäsessä Tarjan ollessa pinnassa. Loppumatka sujuikin sitten leppoisasti ja vene toimi loistavasti.

Katso kuvat keväthuollosta.


Keväthuolto 2007

14.5.2007

Trou Noirin keväthuolto alkaa olla valmis. Edellisellä kerralla kesken jäänyt uusien tramppojen kiristäminen saatiin uuden harpin avulla helposti ja nopeasti valmiiksi. Nyt trampat ovatkin tuoreet ja kireät! Lisäksi vaihdettiin genaakkerin skuuttipisteiden helat astetta järeämpiin. Kaiteet ja pinnojen raidetanko maalattiin sekä samalla hoidettiin "roiskeiden" paikkamaalaukset.

Enää on jäljellä viimeistely ja Trou Noir saadanneenkin vesille jo pian!


Veneen huoltoa

17.1.2007

Viime viikonloppuna iskuryhmä matkasi Pohjaan tekemään paljon puhuttuja ja huolella suunniteltuja huoltotoimenpiteitä. Trou Noirin vantteihin vaihdettiin uudet, suorassa pysyvät helat. Kaikki nostimet käännettiin, jotta tuplanostimien kireä pää pääsee lepoon, ja löysänä oleva pää saadaan vuorostaan vetoon.

Lisäksi vaihdettiin trampat, joiden solmiminen jäi kesken. Tramppoja pienennettiin noin yhdeksän senttiä joka suunnasta. Tästä syystä niiden venyttämisessä paikalleen on entistäkin kovempi työ, jota mennään jatkamaan uusien apuvälineiden kanssa lähitulevaisuudessa.

Viime kerralla taktiikka oli laittaa ensin tramppa kulmista kiinni ja kiristää sitten tramppa paikalleen aina kauimmasta kohdasta. Alussa kiristykseen käytettiin apuna veneestä löytyviä taljoja, mutta trampan ollessa jo lähempänä omaa paikkaansa käytettiin sen omia kiinnitysnaruja. Solmuja tarvittiin siis useampia tuhansia.. Ensi kerralla taktiikkana on levittää tramppaa itseään vasten harpin omaisella leviävällä haarukalla. Toivottavasti taktiikka toimii...


Kausi 2006


Kausi 2005